Niin saatiin taas yksi viikonloppu mentyä yli. Koirat tekee työtä käskettyä vaa on ollu huonoa onnea hrivien kanssa. Ampumapaikkoja koirat antaneet niin paljon että melkein hävetä saa. Vaan ollut epäselvyyttä tilanteessa onko emä vai naaras kyseessä. Sitte ku oltu selvillä nii tilanne ehtinyt mennä ohi. Tänään oli taas samanlainen tilanne. Naaras kävelee aivan järjettömässä risukossa, kiikarin ristikko kaulassa. Sitten nään takana liikettä ja alkaa pitkä arviointi että mikä hirvi sielä on. Naaras, uros vai vasa. Selvästi ensimmäistä naarasta pienempi mutta liian iso vasaksi. Eikä minkään näkösiä sarvia löydy. Taas tilanne eteni siihen että kiikarin läpi kattelen ja sormi liipasimella mietin, ammunko vai enkö ammu. Kiväärinä 7.62, 308win, hetken vielä mietin että ottaakohan oksiin tuo luoti. Samassa hirvi tekee täys käännöksen ja lähtee armottomaan juoskuun, koira perässä. 4,5h meni aikaa tuossa 400m matkalla haukulle lähestymiseen. Olisi pitänyt liipasta, ei minun vaan koiran vuoksi. Voi sillä ottaa päähän meikäläiset vetelehtiminen. Oli liian tyyni ilma että olisi voinut lähteä vielä yrittämään samoja hirviä. 3-4km ne juoksi toiseen tunturiin ja Nalli pitää vielä haukkua. Turhaan, hirvet lähtevät liikkelle ennenku ehdin edes 200m.

Ollaan oltu metässä jotain 5 tuntia ja ajattelin että lähdetään kulkemaan autolle päin hiljalleen. Väliltä löytyy ikävä yllätys.

Todennäköisesti ahma tai karhu lounastanu alkukesästä tai viime syksynä poron. Mutta siinä on ainakin tarkka todiste että yksikään kuollut eläin luonnossa ei ole hukkaan. Toisen kuolema on toisen pelastus.


Eikä ehditä edetä raadolta kuin pari kilometriä niin löytyi ketun raato. En tiedä mikä maisesmissa on eläny mutta se on ollut ainakin nälkäinen otus. Ei ole vielä uskaltautunut ihmisille näyttäytyä. Eppäillä soppii viime vuonna ahmaa joka joutu haukkuun. Tosin vaikea kuvitella että se olisi sellaisen rääkin jälkeen maiseemin jäänyt. Päästiin sitten kuitenkin matkaa jatkamaan ja Nalli ei ollut tyytyväinen vielä päivään vaa hyökkäsi haukkumaan yhtä hirveä. Sekin oli ottanut jo opiksi että jos koira näkkyy nii pittää ottaa jalat alle. 3km se koira paineli perässä ja heitti pois. Tällä kertaa oli isännässä vikaa, kun ei uskaltanu ottaa riskiä ampumisen suhteen. Mutta pienempi vahinko jos jättää ampumatta. Ois ollu ikävä selitellä jos oisikin ollut emä.

Lauantaina sitte olimme taas metässä ja päästiin Vitiä tuolloin juoksuttamaan. Eipä me ehitty kuin 45min kävellä nii meillä piti lähteä raanakko hirveä ehtimään maisemista. Oli kuulemma 2 kertaa ammuttu. Toista tuntia nuohottiin ympäristöä eikä hirveä löytynyt. Koirakin oli jo sekasin hirven jäljistä. Edes veri jälkeä ei löytynyt. Mietin että onko nyt oikeasti niin että on koirassa vikaa vai onko ohi ammuttu. Päätin olla aiheesta hiljaa ja ottaa maineeksi sen että koirassa vikaa. Eipä pojat saanu tehtyä kuin seuraavan ajon niin taas oli hirvi raanakossa. Sitte ajattelin että nyt on aika kahtoa miten oli, oliko se ohi laukaus vai koirassa vika.

Vein koiran verijäljelle ja sitä oli reilusti. Pari huonoa osumaa sai hirven juoksemaan kuin hullun. Viti pääsin omaa elementtiinsä aivan täysin ja löysäsin. 20min niin se oli jo varmassa haukussa. Seuran johtajan kanssa päästiin haukulle. Oli se kunnon ryteikön valinnu. Tervettä hirveä ei olisi mitenkään voinut lähestyä siinä maastossa. Joka askeleella melkein rasahti. Mutta haukussa se kuitenkin pysyi ja saatiin hirvi kaadettua.

Kaadon jälkeen otin edellisen ampujan kanssa esille että oliko se sinulla ohilaukaus vai koirassa vikaa. Sunnuntaina oli luodin osuma löytynyt puusta ja saatiin koiraltakin maine puhtaaksi. Ei se tuhraan hukassa ollut.  Itte en tällekkään viikonlopulle saanut vielä kaatoa mutta odotellaan taas ensi viikonloppuun. Toivottavasti saataisiin nallillekkin kaato tälle syksylle.